Olemme Sarianne ja Jyri Pylvänäinen. Asumme kolmen lapsen ja koiriemme kanssa Kangasniemellä, Etelä-Savossa pienellä maatilalla. Eläimet ja luonto ovat sydäntämme lähellä.

Laumaamme kuuluvat siperianhuskyt, joista ensimmäinen meille muutti vuonna 2013. Siitä tämä elämäntapa lähtikin vyörymään vauhdilla eteenpäin, ja parissa vuodessa huskyja taloudesta löytyi jo pieni laumallinen. Osa huskyistamme on omia kasvattejamme kahdesta eri pentueesta. 


Olemme harrastaneet aktiivisesti valjakkourheilua. Tällä hetkellä aktiivisimmat kisavuodet meillä on kuitenkin takana.  Meillä on kisattu kuusi kisakautta sekä kisojakin tahkottuna päälle parisenkymmentä. Pääpaino meillä on aiemmin ollut sprinttikisoissa, mutta kaudella 2020-2021 Jyri pääsi starttaamaan MD matkoille ja kisoihin koiriemme kanssa. 

 

Pidämme koiriemme kanssa retkeilystä ja kesäisinkin liikumme paljon luonnossa. Olemme päässeet tarjoamaan myös asiakasajelutuksia huskyjemme kanssa mm. yhteistyössä paikallisen Rock and Lake mökkipalveluiden kanssa. Kahtena talvena on käyty myös pieni pätkä töissä pohjoisessa. 

Meille on tärkeää testata koiriamme monenlaisissa tilanteissa. Koirat ovat meille rakkaita perheenjäseniä ja niiden hyvinvointi on sydäntämme lähellä. Näyttelyissä käymme aikataulujen sen salliessa. 


Laumaamme kuuluu myös meillä sijoituksessa asusteleva basenjipoika Second Soul's Classic Gentleman "Floki". 


Olemme allekirjoittaneet kasvattajasitoumuksen ja kennelnimi Sysilouhen meille on myönnetty vuonna 2016. Olemme molemmat Suomalaisen Siperianhusky seuran jäseniä. Tällä hetkellä meillä ei ole pentuesuunnitelmia. 

Koiramme tottuvat lapsiin ja lapset koiriin.
Koiramme tottuvat lapsiin ja lapset koiriin.
© 2018 Kennel Sysilouhen | Kaikki oikeudet pidätetään
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!