Uutiset
 

Mukava viikonloppu siperianhuskyjen erikoisnäyttelyssä takana. Mukaan käyttöluokkaan osallistui viisi omaa kasvattia viimeisimmästä pentueesta (neljä näistä kotona asuvia) oikein mukavin arvosteluin:
Sysilouhen Skald KÄY ERI
Arvostelu: "Very attractive, masculine head, kean cheeky expression, good earset, correct eyeset, well pigmented lips, good...

Viikonloppuna koitti vihdoin kisat joihin oli koko kausi treenattu. Kyseessä oli meidän tiimin ensimmäiset keskipitkän matkan kisat, joten jännitys oli huomattava. Osallistumista kisoihin arvottiin pitkään vallitsevan koronatilanteen vuoksi, mutta tulimme siihen tulokseen, että kisojen koronajärjestelyt ovat toimivat. Myös kaikki tarpeelliset...

Sitten saatiin kuin saatiinkin ihan oikea talvi sekä paukkupakkasiakin iloksemme.

Kuulumisia

19.10.2020

On selvitty luokattoman huonosta talvesta, kuopattu kisa-, koe- ja näyttelyhaaveet menneellä kaudella sekä selvitty koronan ensimmäisestä aallosta ja saatu myös perheenlisäystä pienen poikavauvan toimesta.

Viikonloppuna oli siperianhuskyjen erikoisnäyttelyt. Erkkareiden yhteydessä järjestettiin myös virallinen silmätarkastus, johon kaksi kasvattiamme Sysilouhen Pocahontas ja Sysilouhen Jafar osallistuivat. Tarkastavana lääkärinä toimi Lotta Axelson (pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, SKL ja ECVO hyväksytty silmätarkastuseläinlääkäri). Sekä...

Sunnuntaina näki päivänvalon kennelimme toinen pentue yhdistelmästä Vetoava Birta x Kasakan Jack Sparrow. Pentuesuunnitelmat välilehdeltä löydät lisää tietoja yhdistelmästä. Synnytys sujui jouhevasti ja Birta hoiti kaiken jälleen mallikkaasti ilman, että meidän tarvitsi puuttua tapahtumien kulkuun. Pentuja syntyi seitsemän; 4n+3u. Kotiin jätämme...

Tänä kesänä oli aika laajentaa koirien juoksutarhaa. Uutta osaa varten varasimme 200 metriä verkkoa ja aimo läjän aitatolppia. Aitasimme mukaan ison alueen metsää ja nyt koirilla on kaikenkaikkiaan tilaa juosta ja touhuta n. 2000 neliötä. Koirat olivat ilmeisen tyytyväisiä muutokseen, kuten me ihmisetkin.

Rautavaaran kisat ovat ohi. Päällimmäisenä on mielessä ystävät, juttutuokiot ja mukava yhteishenki. Reissu oli onnistunut ja lapsillekin oli paljon puuhaa ja kavereita. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa kaikkia ja nauraa mahansa kipeäksi. Kisoissa vallitsi minusta hyvä ja lämmin yhteishenki. Oli ilo tavata myös uusia tuttavuuksia.

Jyri kävi eilen ajamassa koirilla Murhaa Lekuassa. Mukana tiimissä kisauransa korkkasivat Sysilouhen Belle "Lissu" (johdossa) ja pyörässä Sysilouhen Pocahontas. Uutena kokemuksena kisoissa olivat uralla vastaantulevat valjakot ja pennuille se aiheuttikin vielä hämmennystä. Ensimmäisen valjakon kohdalla ne olisivat lähteneet perään ja seuraavien...

© 2018 Kennel Sysilouhen | Kaikki oikeudet pidätetään
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!